Kaameaa, hyvistä aikeista huolimatta blogin pitäminen jäi täysin! Ostosten karsiminen onnistui blogin pitoa paremmin, mutta ei sekään täydellisesti. Kaikkea en varmaan edes muistaisi raportoida täällä, mutta ensimmäisenä tulee mieleen, että ostin kuitenkin muutamat kengät (joista yhdet sandaalit olivat järkiostos, mutta niitä kahta muita en oikeasti välttämättä tarvitsisi) ja muutamia vaatteita. Säännöllinen blogin pitäminen olisi varmaan saanut pohtimaan jokaista ostosta paremmin. Olen ajatellut aiemmin, että minulla on hyvä itsekuri, mutta näemmä se ei yllä ostoksiin asti. Näemmä myöskään hyvin tiukka taloudellinen tilanne ja tietämättömyys tulevasta asuinmaasta eivät onnistu rajoittamaan shoppailua niin paljon kuin olin kuvitellut ja halunnut. Ehkä joku tukiverkosto olisi hyväksi - jos tästä katoavien ostosten vuodesta tulisi trendi, voitaisiin yhdessä pohtia mielihalujamme, ja ehkä silloin niistä pääsisi paremmin eroon. Nyt jälkikäteen vuotta ajatellen ehdottomasti parhaita juttuja olivat kuitenkin nimenomaan materiattomat jutut - tangon tanssiminen, astangajooga, ihanien ystävien seura, hyvä kirjallisuus, hyvä musiikki. Samoin tulevaisuuden haaveeni ovat tällä hetkellä ainakin kovin materiattomia - matka Uruguayhyn ja Tansaniaan, väitöskirjan loppuunsaaminen, toisen romaanin kirjoittamisen aloittaminen, aikaa vain olla ja lukea. Miksi sitä pitää sitten kuitenkin aina haalia jotain, joka estää liikkuvuutta ja mahdollisuuksia sekä viemällä rahaa että tekemällä matkalaukusta painavamman? Toisaalta joidenkin ostosten kohdalla olen ajatellut, että kun ne on hankittu, voin stressata vähemmän. Että on vaikka sitten mitä pukea, ja on aikaa ajatella tärkeämpiä asioita kuin mitä ihmettä laittaisi päälleen. Vaikka ei se niin aina kuitenkaan mene, mutta jonkinlaista perusturvaa tai yhteiskuntakelpoisuutta ostoksilla kai usein hakee.

Ehkä eniten materian turhuutta tulin ajatelleeksi silloin, kun sain muutamia lahjoja, jotka olivat kertakaikkisen turhia. Synttärilahjaksi taas sain ystäväporukalta ihanan aineettoman lahjan: lahjakortin kauneushoitola Elegiaan. Valitettavasti tuokin kortti oli kuitenkin konkreettinen, materiaa, ja kas, se katosi. Tajusin sen katoamisen vielä niin myöhään (edellisenä iltana) ettei varaamiani hoitoja enää voinut perua, ja piti lopulta maksaa itse. Tästä huolimatta olen vakuuttunut siitä, että materiattomat lahjat ovat parhaita. Joku joskus sanoo, että ne eivät säily, mutta mielestäni ne säilyvät paremmin kuin hyllynperälle työnnetyt turhat tavarat - materiattomat lahjat säilyvät ihanina muistoina. Muistot ovat lopulta ainoita asioita joiden varaan voi rakentaa.

 

No niin, jo olen "joustanut" tavoitteestani. Ostin kahdeksat (!) korvikset, mustan kynähameen sekä valkoisen kauluspaidan. Puolustukseni sanon, että otin siis reiät korviin ensimmäistä kertaa elämässäni vasta nyt (28-vuotiaana, isosiskon häiden alla), ja pakko oli sitten ainakin yhdet korvikset ostaa. Pohdin myös, ettei korvarei'issä ole järkeä, jos on vain yhdet tai kahdet korvikset. Kahdeksan saattaa tietysti jonkun mielestä olla liioittelua; annoin kuitenkin itselleni luvan ostaa kymmenet tämän ensimmäisen vuoden aikana. Sitten saa riittää.

Hameen ja paidan ostin siksi, että olen pohdiskellut juuri perusvaatteiden tärkeyttä, ja tajunnut, että minulta puuttuu sekä valkoinen kauluspaita että perusvaatteisiin mielestäni kuuluva musta puolihame, siis tällainen ilman mitään kuvioita oleva. Nämä ostin täältä Ruotsista ja vielä ilman mitään alennusta, joten 80 euroa meni saman tien, enkä jaksanut edes koettaa kuin yksiä - kävin parissa liikkeessä, mutten löytänyt näitä etsimiäni vaatekappaleita kuin yhdestä. Ruotsalaiseen pukeutumiseen kun kuuluu se, että melkein kaikilla on samat vaatteet ja kaupoissa on vain näitä vaatteita. Vaikka musta kynähame ja valkoinen kauluspaita eivät originaalisuudellaan kyllä todellakaan loista... ja itse asiassa senpä takia en jotenkaan ole kynähametta aiemmin ostanut, kun tuntuu että melkein kaikilla on sellainen, ja juuri tuo musta. Mutta nyt annoin periksi, täällä massamaassa kun olen. Koen nämä ostokset nyt tulevaan vuoteen valmistautumisena. Toivottavasti vaan tästä tilitettävien ostosten listasta ei tule pitkä! 

Tässä idean tarkennus:

1. Ostaa saa siis vain katoavaa, eli esimerkiksi ruokaa, pesuaineita, siivousvälineitä, kulttuurielämyksiä, matkalippuja, kauneushoitoja.

Tarkennuksena kuitenkin: kosmetiikkaa saa ostaa vain jos jo olemassaoleva vastaava tuote on käytetty loppuun. Kulttuurielämyksillä tarkoitetaan pääsylippuja konsertteihin, elokuviin jne, ei kirjoja, dvd:itä, cd:itä. Kirjojen kohdalla päätän kuitenkin jo etukäteen olla hiukan armollisempi: kirja voidaan oikeuttaa jos a) se on oleellinen opiskelulle tai b) haluan ehdottomasti lukea sen JA varaan itselleni aikaa lähitulevaisuudessa sen lukemiseen. (Molemmat ovat toki määrittelykysymyksiä.)

2. Jo olemassaolevia tavaroita saa ja on hyvä huoltaa ja huollattaa. Esimerkiksi vaatteita voi muokata uuteen uskoon ompelijalla.

3. Kaikki ei-katoavat ostokset on raportoitava blogissa.

4. Blogin lukijoilta (jos heitä on) toivotaan tiukkaa kritiikkiä, jos blogin pitäjä määrittelee jonkun ostoksensa ehdottoman välttämättömäksi vaikkei se sitä ole.

 

 

Vuoden aikana ei suinkaan ole tarkoitus kieltää nautintoja, vaan koettaa nauttia jo omistamistaan asioista sekä asioista joita ei edes voi ostaa - itselleni melkeinpä mikään ei ole rakkaampaa kuin mummulan joessa uiminen. Kuvassa siskoni Milla meidän joessamme (Noormarkunjoki). Joka ei tietenkään siis ole perheeni omistama, mutta siitä huolimatta ehdottomasti meidän jokemme.

Miksi aloittaa vuosi ilman katoamattomia ostoksia?

Aina Noormarkkuun tai Lontooseen palatessani huomaan: oho, mulla oli tällaisia ja tällaisiakin vaatteita/kirjoja/kynsilakkoja (listaa voisi jatkaa loputtomiin). Vaikka yllätykset usein ovat mieluisia (kosmetiikka kylläkin vanhenee), vievät käyttämättömät tavarat turhaa tilaa ja ovat joskus myös vieneet turhaa rahaa. Tavarapaljous saattaa olla viehättävää mummulan ullakkoa tutkiville lapsenlapsille, mutta maasta toiseen muuttavan opiskelijan kohdalla se on hyvin epäkäytännöllistä.

Viimeksi kaappeja perinpohjaisesti järjestellessäni mietin, kuinka paljon tavaraa ihmisillä nykyään on. Sillä en varmasti ole ainoa joka ei edes muista mitä kaikkea omistaa - vaikka olenkin hyvin huono heittämään mitään pois ja vaikka olen lentoyhtiöiden pienentyneiden kilorajojen takia ostanut osin päällekkäisiä juttuja eri maissa, en toisaalta koskaan osta esimerkiksi koriste-esineitä (inhoan pölyä ja pölyjen pyyhkimistä sekä sitä, että huone on liian täynnä tavaraa). Välillä en kuukausiin osta mitään - mutta sitten taas saatan esimerkiksi jotain lehteä lukiessani yhtäkkiä innostua jostain ja tehdä monta ostosta. Joka tapauksessa sitä käytännöllistä mutta kuitenkin käyttämätöntä tavaraa kertynyt kaappikaupalla. Oleellista on, että jos ei muista mitä omistaa, ei kyseisestä omaisuudesta voi olla mitään iloa.

Tansaniassa sansibarilaisen perheen luona eläessäni minuun teki suuren vaikutuksen perheen lasten haltioituminen mitä pienimmistä asioista joita olin heittämässä/heittänyt roskiin. He kaivoivat sieltä niin tyhjän purkkapussin (kätevä pikkutavaroiden säilytykseen), tyhjän savettirasian (kynäkoteloksi) kuin tyhjän hyttysmyrkkyputelinkin (12-vuotias täytti sen vedellä ja sanoi käyttävänsä sitä, koska vielä oli hiukan sitronellaöljyn tuoksua tallella - ja tämän jälkeen 10-vuotias sanoi, ettei mitään muuta odota niin paljon kuin sitä että seuraava hyttysmyrkkypullo tyhjentyisi ja hän saisi sen). Lapset ilahtuivat myös kovasti kun annoin heille vaatteiden ompelusta yli jääneitä kankaan palasia - niistä alettiin heti leikata nukeille vaatteita.

Ideana ei siis ole väittää (itselleni tai muille), että parasta on ettei omista mitään, vaan että on hyvä välttää omistamasta niin monia tavaroita ettei niitä pysty hallinnoimaan/muistamaan, ja keskittyä sen sijaan nauttimaan tavaroista joita jo omistaa. On hienoa jos mukana on ekologinen ja ekonominen näkökulma, mutta mielestäni on oleellista tunnustaa, että ihmiset nauttivat kauniiden asioiden omistamisesta. Vaikka tavara ei koskaan voi korvata aineettomia asioita (rakkaus, ystävyys, taide - parhaat asiat ovat ehdottomasti materiattomia), ovat tietyt aineettomat asiat linkittyneet aineellisiin - esimerkiksi itse tunnen joka aamu Lontoossa herätessäni onnea katsellessani hyllyssä olevia kauniita Arabian 24 h -kuppejani. Eettisintä olisi varmasti ollut ostaa käytettyjä kuppeja kirppikseltä, mutta mielestäni realistisempaa on ehdottaa itselleen, että ostaa kuppeja joiden kauneudesta jaksaa vuosikausia iloita - eikä sitten heti ala haikailemaan uutta kuppisarjaa.

Miksi sitten blogi? Miksen voi vain olla hiljaa ja ostamatta?

Siksi, etten näytä (ainakaan ajoittain) pystyvän. Viime syksynä päätin etten koko syksynä osta mitään (lukuisten sisustusostosten jälkeen - ne paransivat kyllä elämänlaatuani, mutta veivät ison osan jäljellä olevasta apurahastani), mutta miten kävi? Ostin esimerkiksi monet kengät, pari huivia, koruja, juustotarjottimen veitsineen ja lukemattoman määrän yhä lukemattomia kirjoja. Nuorin siskoni jo sanoi: "Älä enää sano 'NYT en enää osta mitään' kun kuitenkin ostat."

Ajattelin, että itse valittu pakko raportoida mahdolliset pysyvät ostokset ja paikka puntaroida niiden "tuikitarpeellisuutta" vähentäisi ostosten määrää ja pitäisi projektin mielessä. Upeaa olisi myös, jos joku toinen innostuisi mukaan (Riina jo alustavasti ilmoittautui)!

Sansibarilaisen ystäväperheeni isotäti on esimerkki ihmisestä, joka elää lähes ilman tavaraa. Hänen huoneeseensa tuli kaunis valo, mutta tavaroita siellä ei juuri ollut. Samantyylisessä majassa (jopa ilman sänkyä) elin kaksi viikkoa Lesothossa - lähes ilman omaisuutta elämisessä, ainakin väliaikaisesti, on jotain hyvin tyyneyttävää.